Skip to main content

Kure Bazaar nail polishes "Boyfriend" & "Stone Wash"


Sain testiini muutaman Kure Bazaar-merkkisen kynsilakan. Olin kuullut merkistä ennenkin mutta en ollut  merkin lakkoja itse aiemmin testannut. Oikeastaan vain sen takia, että varastoissani on melkoisesti kynsilakkoja :D

Yllätyin laadusta todella positiivisesti! Molemmat peittivät erittäin hyvin jo yhdellä kerroksella. Laitan aina kaksi kerrosta kuitenkin, pysyy mielestäni pidempää kauniina silloin. Erityisesti pidin siitä, että tämä lakka pysyi hyvin myös kuluneissa kynnenkärjissäni! Paremmin kuin mikään muu testaamani lakka ja tästä ominaisuudesta näin liuskottuvakyntisenä pidin erityisesti :)

Ihan suosikkiainesta jo ihan toimivuutensa takia! Lisäksi nämä ovat mahdollisimman ekologisia ja värit ovat kerrassaan upeita.

"Ensimmäinen uuden aikakauden kynsilakka. Kure Bazaar yhdistää ekologisen koostumuksen muodin räiskyvään värimaailmaan.Uutta teknologiaa edustava innovatiivinen kynsilakka syntyi pitkän kehittelytyön tuloksena. Tuntuvasti vähemmän kemikaaleja*, mutta ei kompromisseja laadun suhteen. Moitteeton pysyvyys ja kiilto,kuivuu nopeasti!(* petrokemiantuotteita) 
Koostumus, jonka raaka-aineista jopa 85% on peräisin luonnosta. Sisältää mm. puuvillaa, maissia, selluloosaa, perunaa ja vehnää.
Täysin uusi tuotefilosofia joka säilyttää kynsien elinvoiman ja kunnioittaa niiden luonnollista uusiutumista. Sileät, terveet ja myrkyistä vapaat kynnet… yksinkertaisesti väreillä!" Bio Nature
Jälleenmyyjiä löytyy täältä ja hinta noin 18€.














Pahoittelen hintaanlaista päivitystahtia kesällä :)




Comments

Popular posts from this blog

Ihania uutuuksia Beautykolta

No niin, olen takaisin! On ollut kiireiset opiskeluajat ohi ja ehdin taas bloggaillakin. Instasta löydyn yritykseni tililtä, siellä on sekaisin töitä, kosmetiikkaa ja elämääni. Laita seuraantaan jos kiinnostaa: www.instagram.com/voimistaja . Seuraan seuraajia :) Mutta asiaan, olen tosiaan aivan ihastunut korealaiseen kosmetiikkaan ja löytäessäni Beautykon nettikaupan , on tullut taas vähän shoppailtua ihan Suomestakin käsin. Kaukoidän reissuilta näitä olenkin kantanut melkoisesti. Tuotteet on ihan itse ostettu ja lämpimästi suosittelen! Eyenlip on edullinen mutta laadukas merkki. Naamioista on jäljellä vielä tämä kosteuttava Hyaluronic acid: oikein miellyttävä käytössä ja tuoksuu taivaalliselta. Hinta ei päätä huimaa! 1,60€/ kpl ja löytyy useita erilaisia, pakettitarjouksena 10,45€/ 7 kpl. HolikaHolika on myös lempparimerkkejäni ja nämä hoitovedet ovat ihan mahtavat! Käytän ennen seerumia. Kosteuttava sininen on suosikkini mutta Vita virkistää kivasti aamulla, eli ei

Colored contact lenses - Freshlook Dimensions Caribbean Aqua

Sain Lenstorelta piilarit testiin ja mukava oli testata välillä värillisiäkin! En osannut itse päättää väriä, joten annoin Lenstoren valita :D Testiin tuli Freshlook Dimensions-linssit Caribbean Aqua-värissä. Linssit olivat väriltään yllättävänkin tummat, tummemmat reunoiltaan kuin keskeltä, omat silmäni ovat todella vaaleat. " FreshLook Dimensions värjätyt piilolinssit / kuukausilinssit CIBA Visionilta tehostavat ja vahvistavat silmien vaaleaa luonnollista sävyä. Piilolinssit soveltuvat sini-, harmaa- ja vihreäsilmäisille (tummasilmäisille suosittelemme FreshLook Colors tai FreshLook ColorBlends -malleja). Tummempi rengas iiriksen ympärillä lisää katseesi intensiivisyyttä (katso kuva ohessa). Huomioi, että väritulos riippuu omien silmiesi väristä, emmekä täten voi täydellisesti taata toivottua väritulosta. Linssit otetaan silmistä ja puhdistetaan ennen nukkumaanmenoa, otetaan käyttöön jälleen seuraavana aamuna ja korvataan uusilla kuukauden käytön kuluttua." Lensstore.fi

Mineral makeup mutiny!

Please join in Mineral makeup mutiny! "We will be providing lists of companies who are actually creating their own product, companies that offer both, and companies that are repackaging." And that great because it's sometimes hard to tell, especially if you have just started with MMU. Or just don't have same color already. Some companies I know are making their own mineral makeup: - Aromaleigh - The She Space - Meow - Fyrinnae - Dreamworld - mum mum's crafts - Sassy Minerals - LaurEss - Alima - Morgana minerals - Beautiful girl minerals - Everyday minerals - Lily Lolo - Elemental Beauty - Cory - SilkNaturals - Suds n sass - HiFi Cosmetics - Purely Cosmetics -Archetype -Evil Shades -Stardust Cosmetics (Stardust sells also "unblended pigments" and those colors are marked with *) -and MANY more :) For now on I'll always read what the company tells in their website! Do they really tell that products are formulated by the themselves or do they just "